Tai ei niinkään koti-ikävä, vaan sen kaiken tutun kaipuu. Voi että sitä kaipaa ihmisiä ympärilleen, jotka jo tuntee minut, sellaisena kuin olen. Kaipaa niitä tuttuja kasvoja, tuttuja hymyjä. Rakkaita ihmisiä sanomaan, että kyllä sie pystyt tähän...

Ja kyllähän mie pystynkin, tiedän sen itsekkin. Joskus vaan kaipaa vähän rohkasua :D

Mutta viime viikot olleet raskaita, kun uutisia odotellut koko ajan Suomesta miten iskä voi jne. Töissä ollut ahdistavaa joidenkin työkavereiden puolelta. Työ itsessään sujuu kyllä hyvin, että se lohduttaa :)

Sekin kyllä ollut, kun reilun viikon täällä ollut nyt niin huonot kelit, että vettä vaan suurinpiirtein satanut koko ajan. Sekin luo heti huonon mielen, kun ei pääse oikein mihinkään. On vain koleaa ja pimeää koko ajan. Missä se kesä on?

Tahdon saunaan. Tahdon rutistaa mun koiria, tahdon nähdä ne ihanat nappisilmät heti aamusta katsomassa sängyn vieressä että "joko mamma lähdetään ulos". Tahdon käpertyä jonkun kainaloon. Tahdon viettää kesäpäiviä rennosti hengaillen läheisten ystävien kanssa. Tahdon viettää juhannuksen mökillä järven rannalla. Tahdon rutistaa iskää ja sanoa että kaikki käy vielä hyvin. Tahdon suklaata.

Ehkä mun vaan pitäis mennä nukkumaan, niin mielikin kirkastuu taas :) Tämä on vaan taas tämmönen ilta...