Voi kauhea kun aika menee nopeasti. Kohta tulee viisi kuukautta täyteen täällä, eikä kyllä yhtään tunnu siltä.
Mutta niin se aika kuitenkin menee ja olipa tuossa pari päivää sitten myös se aika, että irtisanouduin töistä. 13.8. on viimeinen työpäivä ja myös samaisena iltana lähtee lento kohti Suomea. 14.8. Saavun siis taas Suomen kamaralle, 3 viikkoa vielä....

Nyt kun loppu alkaa lähenemään, niin on kyllä vähän ristiriitaiset tunteet :D Toisaalta tuntuu, ettei jaksaisi edes tuota 3 viikkoa odottaa että pääsee lähtemään, mutta taas toisaalta palaaminen ei yhtään kiinnostaisi. Ei siksi, että haluaisin välttämättä tänne loppu elämäkseni jäädä, mutta lähinnä koulun kannalta. Niin teinimäiseltä kuin se kuulostaakin, ei kouluun meno yhtään kiinnostaisi. Ei tunnu että saan siitä mitään. Kuin vain sen tutkinnon... Eli sitä kohti vain vaikka pakolla...

Töissä ollut vähän huono viikko. Tai noh, ensinnäkin loman jälkeen oli heti laitettu mukavat 7 päivää töitä putkeen, sekasin kivasti yö, päivä ja aamuvuoroja. Ne vielä menee, mutta siitähän se  riemu sitten repesi kun annoin pomolle irtisanoutumiskirjeen. Koko viikon ovat kaikki työntekijät eri osastoilta jaksaneet erikseen siitä minua painostaa ja syyllistää. Jotku fiksut ovat pitänet mölynsä mahassa, ehkä vain sanoneet, että olisi ollut kiva saada sut tänne pidemmäksi aikaa tms. Mutta esim. tämä minun suosikki arvostelija-ahdistelija-portieeri jaksoi yksi päivä siitä oikein kunnolla taas jauhaa, niin yhdellä toisella respatyöntekijällä paloi hermo ja sano sille jo pahasti että pitää turpansa kiinni :D Mie taas en jaksa enää sitä edes kuunnella...

On se kyllä tosiaan ihme, jos muutenkin osa-aikainen työntekjä irtisanoutuu, niin tuntuu olevan kauhean iso asia. Koko ajan tiedossa kuitenkin ollut, että lähden jossain vaiheessa. Eihän minulla viisumiakaan olisi kuin syyskuun alkuun asti, joten enpä mie lähde ku paria hassua viikkoa etuajassa. Sen sinäänsä ymmärrän, että minun irtisanoutumiseni tuli vähän huonoon saumaan, sillä yksi uusimmista respatyöntekijöistä lähti vain yhtäkkiä kotimaahansa Kiinaan vetoamalla johonkin perhe-juttuun. Nyt miehestä ei ole kuulunut moneen viikkoon mitään. Vastaanotto on siis alimiehitetty, varsinkin sitten kun minä lähden. Mutta sehän taas ei ole minun vikani... Ja mie sentäs annoin ilmotukseni lähdöstä ihan reilusti etuajassa, mitä minun olisi oikeasti tarvinnut. Yritin vain ajatella fiksusti, että mitä aikaisemmin tietävät tarkan päivän, sen parempi, voivat varautua. Mutta nyt mietin, että olisikohan sittenkin pitänyt jättää ihan viimetinkaan irtisanoutuminen, niin olisin saanut vielä pari viikkoa olla töissä ihan rauhassa :D

Mutta pitää tässä vielä ottaa kaikki ilo irti näistä viimeisistä viikoista :D Rahaa tosin ei juurikaan ole jäljellä loman jäljiltä, joten pitää yrittää hauskaa pitää ihan sillälailla hissukseen :D